perjantai 21. lokakuuta 2016

peruskestävyys, lajikestävyys, kilpailukausi, peruskuntokausi...

Monesti harjoituksissa olen puhunut peruskunnosta/peruskestävyydestä (ei ihan sama mutta riittävän lähellä toisiaan tässä kirjoituksessa), lajikestävyydestä ja vuoden jakamisesta erilaisiin harjoittelukausiin. Monesti on myöskin käynyt niin että olemme puhuneet ristiin, ts. olemme ymmärtäneet asian eritavalla. Keskustelu yleensä menee tyyliin (minä) Kyllä nyt näyttää siltä entä (laji)kestävyys pettää, kun jo toisella rissalla alkoi puutumaan ja hyytymään koiran meno, (handleri) Ei voi olla kunnosta kiinni, monta tuntia pihalla juoksevat päivittäin ja metsässä vapaana. Puhumme eri asiasta, selvennän hieman miten minä asian käsitän.

Peruskestävyys on sellaista että koira selviytyy kilpailusuorituksesta, siis maastossa kahdesta startista ja radalla enintään kolmesta startista läkähtymättä ihan kokonaan ja palautuu nopeasti. Tätä peruskestävyyttä harjoitetaan ns. peruskuntokaudella, joka alkaa kun koiran kilpailukausi päättyy ja loppuu kun koira aloittaa kilpailemisen seuraavaalla kaudella.

Peruskuntokausi voidaan palastella monella tapaa, ainakin heti kilpailukauden jälkeen pidetään huoltoviikot, jolloin varmistutaan siitä että koira on fyysisesti kunnossa, paikat ehjänä ja on mahdollista aloittaa tavoitteellinen harjoittelu. Huoltoviikkojen jälkeen aletaan harjoittaa peruskestävyyttä, silloin tehdään matalammalla teholla pitkäkestoisempia harjoituksia, harjoitetaan pääkoppaa monipuolisella toiminnalla, jos mahdollista niin vapaana juoksua ympäriämpäri jne. Koirahan menee joka kerta täysillä, mutta ilman kilpailutilannetta ja viehettä ei kuitenkaan ihan täysillä. Yleisesti ottaen koira jättää senverran voimia, että tarvittaessa pääsee saaliin perään tai pakoon.  Hiihto, potkukelkka, juoksu, hankileikt, mikä tahansa joka pitää mielen virkeänä ja samalla harjoittaa koiran kestävyyttäa. Unohtamatta lepoa, kunnon ravintoa ja lihashuoltoa. Tässä luodaan se pohja millä seuraavalla kaudella kilpaillaan. 

Yleensä noin pari kuukautta ennen koiran kilpailukauden alkua, aletaan harjoitella lajikestävyyttä. Silloin pitkiä lenkkejä vähennetään ja harjoitukset kovenevat ja muistuttavat lajinomaista suoritusta. Tehdään vetoharjoituksia, vieheharjoituksia tassu- ja vapavieheellä, pyritään nousujohteisesti kilpailurasitukseen ja jopa sen yli. Tarkoituksena on mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja totuttaa koiraa tekemään maksimisuoritus ja totuttaa niihin tuntemuksiin mitä kova kilpailusuoritus synnyttää lihaksissa. Harjoittelussa korostuu oman koiran tunteminen, jotta tunnistetaan milloin raja tulee vastaan ja osataan hoitaa lihakset ja pääkoppa tasolle, jota vaaditaan kilpailussa.

Kilpailukaudella kilpaillaan. Silloin ei oikeastaan voi enää paljoakaan tehdä, jos peruskuntokausi ja sen lopussa oleva valmistava kausi ovat epäonnistuneet. Kilpailujen välillä humputellaan ja pidetään koira ehjänä, hoidetaan vammat ja huolletaan lihakset kestämään kilpailujen rasitukset. Mikäli koiran toiminnassa havaitaan jokin juttu, jota halutaan harjoittaa, voidaan vähentää kilpailuja ja osallistua kerhojen järjestämiin harjoituksiin joissa voidaan tunnistaa ja yrittää korjata koiran juoksussa olevia puutteita. Varsinaista peruskunnon kohottamista ei oikeastaan voi tehdä kuin kilpailumenestyksen kustannuksella.

Nuorille ja aloitteleville koirille on tärkeätä osallistua kerhojen harjoituksiin säännöllisesti, jotta kehittymistä voidaan seurata ja ohjata. Harjoituksissa nuori koira myös tottuu hälinään ja muihin koiriin ja osaa sitten kilpailutilanteessa keskittyä omaan suoritukseensa.

Vuoden aikana ei ole sohvakautta, vaan aika käytetään tehokkaasti koiraa valmentaen. Harjoittelun rytmi, tavoitteet ja harjoitukset muuttuvat vuoden mittaan, eikä harjoittelussa ole varsinaisesti taukoa. 


lauantai 1. lokakuuta 2016

Vinttikoirien kilpailukausi alkaa olla lopuillaan...

Tätä kirjottaessani alkaa vinttikoirien kilpailukausi olla lopuillaan. Kesän ajan on saanut seurata hienoja suorituksia ja omistajien iloa. Toisaalta myös pettymyksiä ja epätoivon kyyneliä. Koirien suoritukset ovat joka kerta ansainneet kiitokset ja rapsutukset, nehän menee joka kerta täysillä ja senhetkistä parasta vauhtia ja tarkkuutta.

Muutama havainto kesältä lienee paikallaan.

Yksi yhteinen piirre on ollut maastojuoksuissa havaittavissa, ja se on koirien "puutuminen" ennen puolta väliä. Jo alkuerissä, rotuun, jalan tai karvan pituuteen katsomatta. Samaa oli havaittavissa myös tiistai-treeneissä, vaikka juostava matka on vain 200-300 metriä.

Kaksi-kolme rissaa menee hyvin mutta sitten alkaa kääntyminen takkuamaan, vauhti hiipuu ja aletaan oikoa tai pahimmassa tapauksessa sanotaan kaverille inhottavuuksia. Eli maitohappo alkaa jylläämään lihaksissa ja tuntuu pahalta, lihakset ei enää tottele, jne.

Mitä tämä voisi kertoa. Ainakin sen että kääntymisharjoittelu ja -opettelu on ollut puutteellista. Koiraa on helppo juoksuttaa suoranpätkää, monella on käsiviehe ja usealla vielä rakenneltu siihen sähkömoottori, ettei käsi väsy. Joten koira on opetettu juoksemaan suoraa.... Mutta kun maastokokeessa on niitä mutkia ja ratamestari on rakentanut moneen suuntaan kääntyviä kulmia ja kiihdytys ja jarrutussuoria. Vieheenvetäjä tekee parhaansa että viehe saadaan "elämään" jotta koirien mielenkiinto ja kiihko kohdistuu juuri vieheeseen.

Ja sitten ne käännökset. Ratamestari on tehnyt mutkat ja vieheenvetäjä päättää koiran puolesta missä kohtaa käännytään, useasti käännös tulee hieman yllättäen. Koira ei siis voi "henkisesti" valmistautua kääntymään. Vieheen perään mennään sata lasissa, mutta kun käännös tulee yllätten, ovat lihakset kovilla, tarvitaan motoriikkaa ja koordinaatiota. Ne kuluttavat ja saavat lihakset suoritusten äärirajoille. Aina ei lihas ole valmis tällaiseen rääkkiin.

Käännöksiä voi ja pitää harjoitella, palaan tähän myöhemmissä kirjoituksissa. Itse suosin vapaviehettä jonka rakentamiseen ja käyttöön palaan vielä.

Toinen mielenkiintoinen seikka oli tiistaiharjotuksissa koirien juoksuttaminen sekä radalla että maastossa. Rata- ja maastojuoksu ovat aivan erilaisia suorituksia ja niiden harjoittaminen poikkeavat toisistaan. Mielestäni olisi paikallaan harjoitella rataa ja maastoa vuoroviikoin. Silloin voisi ajatella että tekee rataviikolla kaksi lähtöä (riippuu harjoituksen tavoitteesta ja koiran kunnosta!) ja maastoviikolla voi hieman "kiusata" koiraa kääntymään tiukemmin. Mutta harjoitteet eri viikoille.

Vielä yksi havainto. Koirat käyvät kokeilemassa, josko tällä viikolla kulkisi. Viikolla ei ole ehditty (tms) tehdä mitään harjoitetta jotta koira oppisi oikeata suoritusta. Tiistaitreeneissä on hyvä käydä katsomassa onko harjoitteet joita tehdään viikolla kotona, vaikuttaneet koiran suoritukseen. Siis harjoittelu tehdään tiistaitreenien välillä. Koirista näkee hyvin onko kotiläksyt tehty.

Tässä muutama päälimmäinen havainto kesästä.

Kirjottelen lisää tulevina viikkoina ja palaan tarkemmin erilaisiin harjotteisiin. Talvikausi on erinomainen harjottelukausi että koira on valmis heti kauden alussa.

KaistuY